”Minkä ilotta oppii, sen surutta unohtaa”, sanotaan. Ja niinhän se on: ellei oppimiseen liity ilo tai riemu, ei se myöskään oikein jätä jälkeä. Me steinerkouluissa pyrimme oppimaan ilon kautta – ja väitän, että useimmiten onnistummekin siinä.
Uskon, että uusi lyhytelokuvamme onnistuu kiteyttämään tämän.
Filmissä ylihuolehtivainen äiti on tytärtään ensimmäisenä päivänä kouluun saatellessaan ennakkoluuloinen uutta koulua kohtaan, mutta tempautuu pian itsekin mukaan iloiseen meininkiin. Tempautuminen on aitoa, sen voin taata, sillä näyttelin filmin äidin roolin. Meillä oli filmiä tehdessä valtavan hauskat neljä päivää yhdessä ja olimme kaikki haikeina, kun kuvaukset loppuivat.
Olen työskennellyt steinerkoulun luokanopettajana parikymmentä vuotta. Lisäksi olen opettanut draamaa yläasteella ja lukiossa sekä improvisaatiota esittävän taiteen linjalla. Ennen opettajaksi ryhtymistäni työskentelin aivan muilla aloilla: ravintolassa ja mainostoimistossa. En ole päivääkään katunut alanvaihtoani, mutta pidän arvokkaana kerryttämääni kokemusta myös muista töistä. Kun aikoinaan pienten lasten äitinä jouduin kamppailemaan arjen palapelin kanssa, ymmärrän hyvin, kuinka kuluttavaa lapsiperheiden arki voi olla. Olen kiitollinen, että lasteni steinerkoulun opettajat olivat jakamassa kanssani kasvatusvastuuta – ja toisaalta myös kasvatusiloa! Myöhemmin opettajana työskennellessäni olen voinut tehdä samoin oppilaideni perheiden kanssa.
Steinerkoulussa opettajat ja vanhemmat ovat samalla puolella, ja se tekee sekä opettajan työstä että vanhempana olemisesta kevyempää ja iloisempaa.
Toinen asia, jonka lyhärimme kiteyttää hienosti onkin yhteisöllisyys. Tärkeintä on kohtaaminen ja ihmisten väliset suhteet. Steinerkoulun luokanopettaja on yleensä oman luokkansa kanssa kuudesta kahdeksaan vuotta. Se on pitkä matka. On olennaista ymmärtää, ettei kukaan voi aina painaa sata lasissa, vaan kukin tekee sen, minkä pystyy. Yhdessä tekeminen on kivaa, ja lasten mielestä erityisen kivaa on se, kun vanhemmatkin tekevät asioita yhdessä. Esimerkiksi eräänä vuonna remontoimme vanhempien kanssa oman luokkamme. Lapset olivat niin ylpeitä vanhemmistaan! Lapsille on tärkeää nähdä, että opettaja tykkää heidän vanhemmistaan ja toisin päin; että vanhemmat luottavat opettajaan. Se luo lapselle turvaverkkoa.
Luottamuksen merkitystä ei voi aliarvioida. Me steinerkoulussa pyrimme kaikin keinoin siihen, että lapset ja nuoret voivat luottaa aikuiseen. Luottamus luo pohjan rentoudelle, jota oppiminenkin vaatii. Rentona ihminen on vastaanottavaisessa tilassa. Luottamuksen ilmapiirissä on myös mahdollista olla rohkeasti oma itsensä, ilman kuoria tai feikkaamista.
Filmin tunnelma on leikkisä. Mielestäni se on osoitus varmuudesta, jonka päällä pedagogiikkamme lepää. Steinerkoulun pitkä historia on osoittanut, että lapsen kulloisenkin ikäkauden huomioiva opetussuunnitelma toimii. Opettajat ovat erittäin hyvin kouluttautuneita.
Steinerkoulussa opetettava aines pyritään muokkaamaan muotoon, joka puhuttelee oppilaan tunne-elämää. Puhutaan opetustaiteesta. Kun oppilas saa opetusta ikäkautensa mukaan niin, että hänen oma toimintansa ja tunne-elämänsä tulee puhutelluksi, hän kasvaa tasapainoiseksi ajattelijaksi.
Kun toiminta, tunne-elämä ja ajattelu huomioidaan opetuksessa oikea-aikaisesti, oppilas kasvaa niiden suhteen tasapainoiseksi.
Ja tähän loppuun vielä: kiitos kaikille hienon lyhytelokuvamme tekemiseen osallistuneille, ja iloisia katseluhetkiä!
