Näin pääsiäisen draama koskettaa jokaista meistä:
Paaston ja passion aika vie meidät kohti omaa kipupistettämme, jonka kiertämisen koemme petturuutena ja vastuusta karkaamisena.
Pääsiäisaamun sarastus tuo syvyyksiin valonsäteitä, jotka vähin erin muuntavat pimeyden helatorstain väreileväksi keväiseksi värileikiksi.
Pääsiäisen aikaan evankeliumit vievät meidät Jerusalemin kujille.
Pimeyden ytimeen
Väkijoukko tungeksii kohti Golgatan kukkulaa, jonne ollaan viemässä ihmistä, Jeesusta, mestattavaksi kahden ryövärin kanssa. Joukko on kiihdyksissä, Ilmassa jyrkkiä vastakohtia, rajuja törmäyksiä ja ratkaisematonta jännitettä.
Matkalla olemme nähneet monenlaista: petturuutta ja raakuutta, pelokkuutta ja kyvyttömyyttä, välinpitämättömyyttä ja katkeraa vihaa, tuskaa ja yksinäisyyttä, ja vain hetkittäin kimmeltää läpi lempeyden, lohdutuksen ja jopa kauneuden valonhäivähdyksiä.
Lopulta Kristus naulataan ristille rikollisen tavoin. Vasta nyt, äärimmäisen toivottomuuden ja tuskan keskellä hän tavoittaa sen, miksi hän maan päälle tuli – aidon inhiimillisyyden.
Vasta nyt hän tietää mitä on olla ihminen.
Syvimmässä alemmuuden tilassa sama jumalallinen voima, joka aikojen alusta asti on luonut tuntemamme maailmat, alkaa vaikuttaa maan piirissä yhden ihmisen kautta. Uusi todellisuus, ylösnousemus, alkaa vaikuttaa maan uumenissa.
Paavali kutsuu tätä ihmistä, Kristusta, Esikoiseksi.
Entä me? Olemmeko itse valmiit kulkemaan kohti omaa Golgataamme, joka on meidänkin luomisvoimamme syvin lähde?
Valon paluu
Pääsiäisaamuna tapahtuu käänne – ”juuri auringon noustessa”.
Suunta on nyt ylöspäin. Kuljemme syvästä hautakammiosta tutuille seuduille: puutarhaan, Emmauksen tielle, Öljymäelle. Opetuslapsissa kasvaa asteittain menetyksen ja pelon tilalle hämmennyksen ja orastavan aavistuksen ilmapiiri, joka helatorstaita lähestyessämme syvenee kimmeltäväksi, kevyeksi iloksi.
Viidenkymmenen päivän kuluttua, helluntaina, nämä kaksitoista eivät enää pelkää.
Yksi heistä, Pietari, nousee Jerusalemissa puhujakorokkeelle. Hän oli se, joka vain vähän aikaa sitten häpeissään katkerasti itki kiellettyään Jeesuksen. Nyt hän puhuu pelkäämättä suurelle ihmismassalle maailman uudesta aamusta.
Jokamiehen pääsiäinen
Näin pääsiäisen draama koskettaa jokaista meistä:
Paaston ja passion aika vie meidät kohti omaa kipupistettämme, jonka kiertämisen koemme petturuutena ja vastuusta karkaamisena.
Pääsiäisaamun sarastus tuo syvyyksiin valonsäteitä, jotka vähin erin muuntavat pimeyden helatorstain väreileväksi keväiseksi värileikiksi.
Helluntaina luova valo on saanut asuinpaikan yksittäisten, ensin harvojen ihmisten sydämissä, ankkuroituakseen vahvaksi tekemisen voimaksi yhä suurempaan joukkoon. ”Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun okasi?”
Kärsivä maailmamme odottaa ylösnousemuksen aamua. Se odottaa, että pääsiäisen draama Jerusalemin kujilla kaksituhatta vuotta sitten olisi meidänkin draamaa tässä ja nyt.
