Opettamassa vai oppimassa?
Kevään yhteishakujen alkaessa ajatukseni siirtyvät hiljalleen työvuoden viimeiseen päivään ja opettajan elämässä jatkuvasti toistuvaan hyvästien jättämiseen. Yhdentoista opetusvuoteni aikana olen joutunut useaan otteeseen alkukesän aamupäivänä pitämään puhetta lukiosta valmistuville nuorille. Puheita valmistellessa olen yleensä aluksi ajatellut sen olevan mahdollisuus antaa tutuiksi tulleille nuorille viimeiset ohjeet matkalle aikuisuuteen. En ole kuitenkaan vielä keksinyt sellaisia elämänohjeita, joita nuoret eivät itse olisi opettaneet minulle.
Kun kävin vanhoja puheitani läpi, löytyi niiden riveiltä lämpimiä muistoja persoonista ja luokkayhteisöistä, joita harvalla on etuoikeus kohdata. Juuri luokallisuus onkin steinerlukion ihanimpia ja joskus haastavimpia ominaisuuksia. Muutaman yhteisen vuoden aikana luokassa saattaa syntyä kaikenlaista draamaa, mutta toisaalta syntyy myös yhteisö, joka tukee ja muokkaa jäseniään ja meitä opettajia. Olen nähnyt miten keskenään hyvin erilaiset nuoret ovat kärsivällisesti kuunnelleet ja pyrkineet ymmärtämään toisiaan vakavistakin erimielisyyksistä huolimatta. Joskus taas opiskelijat ovat terävästi herättäneet toisiaan ajattelemaan asioita eri näkökulmista. Usein hyvin huomaamattakin luokkayhteisö on ohjannut ottamaan muita paremmin huomioon, kohtelemaan kanssakulkijoita kunnioittavasti ja keskittymään oleelliseen.
Jos huumorintaju on jäänyt luokan ulkopuolelle, saattaa olla parempi jättää tunti pitämättä.
Itsekasvatus on steinerkoulussa opettamisen tärkeä lähtökohta. Opettaja ei vain siirrä tietojaan opiskelijoille, vaan pyrkii opettamaan koko olemuksellaan. Tämä tuo joskus arkeen paineita, vallan kolmijako-opin opettaminen tuntuu paljon helpommalta kuin esimerkkinä toimiminen. Onneksi apua tähän kasvatusprojektiin löytyy pulpeteista useita. Pidän opettajana etuoikeutenani sitä, että saan omia itselleni vuosiksi kanssani keskustelemaan, ihmettelemään ja oppimaan mielettömiä persoonallisia nuoria. Joka päivä opin jotain uutta maailmasta, ihmisistä ja itsestäni.
Työvuosieni aikana olen saanut monta kertaa ohjaavaa palautetta opiskelijoilta: huonotuulisena tai kiireisenä ei opettaminen onnistu. Jos huumorintaju on jäänyt luokan ulkopuolelle, saattaa olla parempi jättää tunti pitämättä. Luokalle annettu pienikin kannustus ja onnistunut kohtaaminen taas ovat vyöryneet takaisin oppimisen intona ja itsensä ylittämisenä.
Kaikki opiskelijat eivät ole loistaneet minun opettamissani aineissa. Näiden nuorten kohdalla steinerlukion erityistehtävän mukaiset kurssit ovat antaneet minulle opettajana mahdollisuuden nähdä opiskelijoistani muutakin kuin akateemiset taidot. Luokan yhdessä toteuttamassa näytelmässä hiljaisesta takariviläisestä on paljastunut itsevarma koomikko, päättötyön esittelyissä kursseilla rästitöitä kasaava nuori on esitellyt ylpeänä satoja tunteja kestäneen huolellisesti tehdyn projektinsa. Kulttuurimatkalla olen ällistynyt viimeisenä matkapäivänä aiemmin vastahakoisten teinien toivoessa vielä yhtä museo- tai kirkkovierailua. Edellisten matkapäivien aikana he ovat innostuneet niiden tarjoamasta tunnelmasta ja uuden oppimisesta.
Olen saanut huomata miten paljon merkitystä voi olla toisen kohtaamisella ilman ennakkoasenteita
Olen opettajana yrittänyt herättää ajatuksia ja haastaa opiskelijoita löytämään oman näkökulmansa maailmaan. Opiskelijoideni menestyksestä en voi kuitenkaan ottaa kunniaa. Olen nähnyt miten ahkerasti he ovat työskennelleet ja kuinka paljosta heidän tulee elämässään selvitä. Osa nuorista on ylittänyt omassa elämässään valtavia esteitä, kohdannut epäonnistumisia ja noussut taas jaloilleen päästäkseen tähän päämäärään. Opettajalle nämä taistelut ovat saattaneet näkyä vain puhelimen tuijottamisena, myöhässä palautettuina esseinä tai tiuskimisena. Niinä kertoina kun torumisen sijaan on malttanut mielensä ja kysynyt onko kaikki kunnossa, on voinut huomata miten paljon merkitystä voi olla toisen kohtaamisella ilman ennakkoasenteita. Opiskelukin on taas saattanut alkaa sujumaan uudella tavalla.
Lukiokoulutuksen tehtävänä on tulevaisuudessa laaja-alaisen yleissivistyksen vahvistaminen. Yleissivistys koostuu arvoista, tiedoista, taidoista, asenteista ja tahdosta, joiden avulla kriittiseen ja itsenäiseen ajatteluun pystyvät yksilöt osaavat toimia vastuullisesti, myötätuntoisesti, yhteisöllisesti ja itseään kehittäen. Minulla on tulevaisuuden suhteen luottavainen mieli. Nykynuoriso on kokemusteni perusteella aiempia sukupolvia avarakatseisempi ja aktiivisempi. Uskon, että kohtaamani steinerlukiosta valmistuvat nuoret pärjäävät ja löytävät mahdollisuuksia ja paikkansa tulevaisuudessa jota emme vielä lainkaan osaa kuvitella.
Maria Virkkilä
Kirjoittaja on apulaisrehtori, historian ja yhteiskuntaopin opettaja ja opinto-ohjaaja Espoon steinerkoulussa.
