Mitä varhainen tukeminen on steinerpedagogisessa kontekstissa? Millaisia tuen käytänteitä meillä on käytössä? Eroavatko ne valtavirran käytänteistä ja jos niin miten ja miksi? Onko meidän käytänteissämme kehitettävää? Näitä kysymyksiä moni steinerpedagogi pohtii varmaankin parhaillaan.
Uudistuva lainsäädäntö
Elokuun alusta 2022 astui voimaan tuen osalta uudistettu varhaiskasvatuslaki. Uudistuksella halutaan taata lapsen oikeus varhaiskasvatuksessa annettavaan tukeen. Ohessa linkki lain muutoskohtiin. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2021/20211183
Kolmiportainen tuki on ollut kokeiluluontoisena käytössä joissakin Suomen kunnissa myös varhaiskasvatuksen puolella jo aiemmin. Nyt tukimuodot otetaan käyttöön valtakunnallisesti kaikkialla. Uudistuneet käytännöt ovat herättäneet monia kysymyksiä, isoimpana varmaankin hyvin erilaiset resurssoinnit tuen antamiseen eri puolilla Suomea. Tasa-arvoisuus varhaiskasvatuksen tuen käytänteissä, riippumatta lapsen asuinkunnasta, vaatinee poliittista tahtotilaa.
Tukimuodot steinerpedagogiikan kontekstissa
Uudistusten myllerryksessä on hyvä aina tarkastella vakiintuneita toimintatapoja uudelleen. Uudistusten lähtökohtien tulee steinerpäiväkodeissa olla aina lapsilähtöisiä. Se unohtuu helposti tavoitekeskeisesti painottuneessa toiminnan suunnittelussa ja tehokkuuden korostamisessa. Se, että lapsi on toiminnan suunnittelun keskiössä, ei tarkoita sitä, että toiminta olisi ristiriidassa vasun tavoitteiden kanssa. Kyseessä on ennemminkin kasvattajan ajattelussa tapahtuva näkökulman muutos. Toiminnassa ei niinkään pyritä kuljettamaan lasta kohti tavoitteita vaan pyritään hyödyntämään vasun tavoitteistoa ikään kuin työkaluna lapsen yksilölliseen tukemiseen steinerpedagogisin menetelmin. Ei keskitytä niinkään siihen mitä tehdään, vaan miten.
Lapsilähtöisyydestä käsin tehtävä toiminnan suunnittelu vaatii kasvattajalta hieman enemmän ajatusjumppaa kuin yleisten, tavoitteisiin suuntautuvien, toimintamallien käyttäminen. Tämäkin vaatii resurssointia. Suunnitteluaikaa pitää olla käytettävissä riittävästi ja moniammatilliseen keskusteluun ja osaamisen jakamiseen pitää myöskin luoda uusia mahdollisuuksia.
Inklusiivisuuden laajennettu käsite
Inklusiivisuutta ajatellaan usein pelkästään tuen lähtökohdista, se on kuitenkin laajempikin käsite. Inklusiivisuus pitää sisällään tuen lisäksi toiminnan tavoitettavuuden kaikille sekä osallisuuden ja kuulumisen kokemuksia. On tärkeää, että lapset saavat kokea omalle kehitysvaiheelleen merkityksellistä ja iloa tuottavaa toimintaa. Jos toiminta on liiaksi tavoiteorientoitunutta ja tehokkuuteen pyrkivää, lasten merkityksellisyyden ja kuulumisen kokemukset sekä toimintaan osallistumisen ilo saattavat jäädä taka-alalle ja vähentyä. Tämä vaikuttaa ajan myötä myös lasten omaehtoiseen oppimisen haluun.
Integraatiosta inklusiiviseen ajatteluun
Kun lapseni kävivät steinerkoulua, toisella luokalla koko luokka alkoi soittamaan viulua. Siinä järjestyi kaikille lapsille taitotasosta riippumatta mahdollisuus osallistua musisointiin. Kaikki saivat ilon ja onnistumisen kokemuksia soittamisesta. Kaikilla oli oma erityinen tehtävänsä luokkaorkesterissa. Keskiössä oli musiikin ja soittamisen ilo sekä yhteisöllisyys.
Jos keskitytään liiaksi oppimistavoitteisiin, lapsia pitää lähtökohtaisesti tarkastella taitojen tason mukaisesti. Tehokkuusajattelu synnyttää myös tarvetta seuloa oppimisen haasteita entistä aiemmin. Heikoimmin suoriutuville pitää järjestää tukea, laatia henkilökohtaisia mukautettuja tavoitteita ja eriyttää opetusta. Hitaammin kypsyviä kiirehditään pysymään muiden mukana.
Inklusiivisessa toiminnassa mukautetaan toimintaa ja toimintaympäristöä kaikille sopivaksi. Tämä tulee ymmärrettävämmäksi, kun tehdään taas näkökulman muutos kasvattajan ajattelussa. Ei keskitytä niinkään tukimuotoihin, vaan toiminnan järjestämiseen sellaiseksi, että kaikki voivat osallistua ja kokea kuuluvansa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö tuen muotoja käytettäisi, ne vain eivät ole tarkastelun pääasiallinen lähtökohta vaan lapsi on.
Kuvan lähde: Kalalahti& Varjo, 2012; slide Risku, 2022. TVTJ koulutus, Jyväskylän yliopisto
Inklusiivinen opettajuus
Millaista tämä inklusiivinen toiminta sitten käytännön tasolla on? Millaisia taitoja se edellyttää kasvatus- ja opetushenkilöstöltä? Miten näitä taitoja voi kehittää?
Inklusiivinen opettajuus on entistä tietoisempaa ennakointitaitoa, luovaa joustavuutta, tilannetajua sekä kaikki yksilöt huomioon ottavaa toiminnan suunnittelua. Se on monimuotoisuuden ja erilaisuuden näkemistä, sietämistä, ymmärtämistä ja hyväksyntää. Se on myös luovan kaaoksen sietämistä. Nämä kaikki ovat taitoja, joita voi itsekasvatuksellisesti harjoitella. Säännöllinen taiteellinen työskentely auttaa tässä ja pitää kasvattajan elävällä tavalla joustavana.
Miten suunnitella inklusiivista toimintaa
Otetaan esimerkiksi vaikka satuhetki steinerpäiväkodissa. Satuhetkeä suunnitellessaan varhaiskasvattaja yleensä pohtii tarkkaan sadun valintaa. Hän etsii vuodenaikaan sopivan sadun, jonka kertoo lapsille. Sadun löytymistä helpottavat erilaiset satu-, laulu- ja lorukansiot, joihin on kerätty eri vuodenaikoihin ja eri ikäryhmille sopivaa materiaalia. Satua valitaan siis usein sisältö edellä, keskitytään siihen mitä kerrotaan ei niinkään miten kerrotaan.
Entä jos ryhmä on ns. sekaryhmä ja siellä on hyvin eri ikäisiä lapsia? Pienet alle kolmivuotiaat eivät vielä pysty seuraamaan sisäisten kuvien “silmin” tarinaa. Mielikuvituksen ja muistin kehitys on heillä vielä eri vaiheessa kuin vanhemmilla lapsilla. Sanat eivät heitä myöskään vielä samalla tavalla tavoita. Monet käsitteet ovat heille vielä abstrakteja ja vailla kokemuspohjaa. He eivät myöskään jaksa keskittyä kuuntelemaan kovin pitkää tarinaa. Satuhetken tunnelma on heille tärkeämpi kuin sisältö. Joukossa saattaa myös olla isompia lapsia, joilla on visuaalisen tuen tarvetta kuuntelulleen tai erilaisia toiminnallisia tarpeita voidakseen keskittyä paremmin.
Aika ja lapset ovat muuttuneet. Kiire, levottomuus ja aggressio ovat lisääntyneet, samoin erilaiset keskittymisen haasteet.
Miten siis suunnitella satuhetki niin, että kaikki saavat iloita huolella valituista laadukkaista tarinoista? Lisätäänkö hieman visuaalista tukea nukketeatterin tai syliteatterin keinoin? Annetaanko lasten hypistellä ja liikkua voidakseen paremmin keskittyä? Ymmärretäänkö kosketukselle yliherkän lapsen tarvetta istua hieman kauempana muista, jotta hän pystyy keskittymään, ilman lähellä istuvien tahattomia hipaisuja? Miten sadun valinnassa voisi huomioida lasten elämän isommat ja pienemmät traumat? Miten löytää parantavia tarinoita omalle ryhmälleen?
Usein ajaudumme kasvattajina suunnittelemaan toimintaa niin, että se on aikuisen näkökulmasta hallittavampaa. Haluaisimme välttää kaikenlaista kaaosta. Jaamme esimerkiksi mielellämme lapset ikäryhmiin päiväkodissa, koska samanikäisten kanssa on aikuisen helpompi toimia. Se ei kuitenkaan tutkimusten mukaan ole lapsen etu. Lapsi tarvitsee kehittymiseensä vertaisoppimisen mahdollisuuksia ja isompien lasten mallia. Rohkenemmeko tehdä muutoksia ja uudistaa vakiintunutta toimintaa lapsilähtöisempään suuntaan?
Inklusiivisia yleisen tuen käytänteitä on steinerpäiväkodeissa varmasti käytössä jo monia. Steinerpedagogiikka on ydinajatuksiltaan inklusiivisten arvojen mukaista. Varhaiskasvatusjaoston kokouksissa voisimme ehkä alkaa kerätä tätä hiljaista tietoa ja osaamista yhteiseen käyttöön. Opitaan toisiltamme ja jaetaan osaamistamme 😊
