Tänä syksynä on ilmestynyt Eero Ojasen ja Timo Jantusen kirjoittama kirja Neron tie, joka käsittelee J.A.Hollon elämää ja kasvatusajattelua.
Kannattaa tutustua. Kirja on Avain-kustannuksen kustantama. Seuraavassa Hollon ajankohtaisia ajatuksia kasvatuksesta.
Tokko me enää edellytämme kasvattajalta esikuvallisuutta. Mutta, eikö ole niin, että jos kasvatamme lasta johonkin, meidän tulee myös itse olla sekä sisäisessä, että ulkoisessa käyttäytymisessämme esimerkkinä eettiselle kasvatuksellemme, muutenhan työltämme puuttuisi uskottavuus.
Oppilaat tuskin ottaisivat onkeensa puhettamme esimerkiksi myötätuntoisuudesta, ellemme itse käyttäytyisi kasvattajina empaattisesti ja ellemme olisi sen kunnioituksen arvoisia, jota lapset meihin tahtovat kohdistaa:. Opettajan auktoriteetti perustuu suurelta osin esikuvallisuuteen.
Toisaalta opettajakin on ihminen, inhimillisesti ottaen emme voi vaatia häneltä mahdottomuuksia.
Mutta, kuten Hollo oikein korostaa, oikea esikuvallisuus ei ehdi milloinkaan ajatella omaa esikuvallisuuttaan, koska intohimoinen paneutuminen kasvattajan tehtäviin täyttää hänen ajatuksensa. Oikea esikuvallisuus on aina jotakin hedelmällistä: se luo jotakin, se on välttämättä kasvavaa ja kasvattavaa. Hollo lainaa filosofi Höffdingiä ja puhuu vaeltajan etiikasta, lakkaamattomasta etenemisestä ja etsimisestä, hartaasta ja herpoamattomasta pyrkimyksestä toteuttaa eettisiä arvoja kaiken harhautumisen ja kaikkien vaikeuksien uhallakin.
Hollo toteaa, että esteettisen kasvatuksen, kuten myös eettisen kasvatuksen tulee päästä ilmenemään itse kasvatustapahtumassa, siinä mitä kasvattajan ja kasvatettavan välillä tapahtuu. Tämä yhteys muodostaa korkeamman ykseyden, jossa jäsenet ovat osatekijöinä. Ykseys on luonteeltaan dynaamista, tapahtumisen ykseyttä. Tällaisen ykseyden syntyminen edellyttää oikeanlaista mielialaa; se on sitä tehokkaampi, mitä vähemmän sitä tarvitsee tekemällä tehdä. Voisi kysyä, onko sitä mahdollista tekemällä tehdä?
Kasvatuksellinen rakkaus
Hollo itse luonnehtii omaa teoriaansa, että sen yleisimpiin piirteisiin kuuluvat suvaitsevaisuus ja humaanisuus. Suvaitsevaisuus edellyttää, että ihmisessä on hyvää tahtoa, siis oikeamielisyyttä ja tasapuolisuutta. Humaanisuus on edellisen lisäksi kykyä ymmärtää toisten näkemyksiä ja sitä, ettei pidä mitään inhimillistä aivan outona vaan läheisenä. Näihin Hollo liittää vielä erään syvällisemmän momentin, joka antaa niille erityistä pyhitystä. Tämä on rakkauden perusvoima.
Kierkegardia lainaten Hollo toteaa, että rakastava edellyttää rakkauden olevan toisen ihmisen sydämessä ja juuri tällä edellytyksellänsä tämä rakentaa häneen rakkauden perustuksesta alkaen. Ja lakkaamatta hän vaatii itseään edellyttämään rakkautta. Niin hän houkuttelee esiin sen, mikä on hyvää; hän kasvattaa rakkautta, hän rakentaa.
Hollo päätyy kuitenkin rakkauden suhteen toteamaan, ettei ehkä ole viisasta pyrkiä vetämään päivän valoon, tekemään liian tietoiseksi syvintä yhdistävää ja kannattavaa tunnetta, jonka varassa koko kasvatustapahtuma lepää. Hänen mukaansa on parempi, jos se saa jäädä pyhään kätköönsä, silmin havaittavan ja käsin koskettavan kamaran alle. ”Siellä se säilyy terveempänä jos sitä ruokkii taivaan sade ja sieltä se salaa tuo ehtymätöntä voimaansa jokaiseen päivän kirkkaudessa riemuitsevaan hetkeen.”
Rakkauden teemaa jatkoi maassamme ansiokkaasti Martti Haavio kirjoittaessaan opettajapersoonallisuudesta. Erääksi opettajapersoonallisuuden keskeiseksi ominaisuudeksi Haavio nostaa pedagogisen rakkauden, joka luonnollisessa muodossaan ilmenee kiintymyksenä lapsiin ja nuoriin. Tämä ehkä kumpuaa jonkinlaisesta sielun sukulaisuudesta kasvukauden kanssa. Siveellinen tekijä pedagogisessa rakkaudessa taas johtuu siveellisen velvoituksen tunteesta. Hän tuntee kunnioitusta lapsessa uinuvaa persoonallisuutta ja sen arvoja kohtaan; lapsen puutteellisuus tässä suhteessa liikuttaa hänen mieltään. Mutta hän kokee myös olevansa vastuussa niiden elämänarvojen säilymisestä, joiden palveluksessa hän opettajana on.
Tämä vuosituhat, sen ensimmäinen vuosisata on tuonut uuden kasvatusajattelijan, joka on näitä edeltäjiään vielä rohkeammin ja ennakkoluulottomammin tuonut rakkauden voiman keskeiseksi kasvatustapahtuman ilmiöksi. Kirjassaan Pedagoginen rakkaus Simo Skinnari kuroo umpeen sitä kuilua, minkä pitkä vaikeneminen oli ehtinyt uurtaa kasvatusajattelumme humanistiseen traditioon. Hänen mukaansa ihminen kasvaa kohti perimmäistä ideaansa, sitä, että ihminen on rakastava. Rakastavien ihmisten kasvamaan saattamisen Skinnari otaksuukin kaikkien koulutusinstituutioiden perimmäiseksi päämääräksi. ”Olemme täällä maailmassa oppimassa ihmisen todelliseen hyvään johtavaa rakkautta.” Näin Skinnari kauniisti täydentää Hollon ja Haavion pedagogisen rakkauden teesiä.
Kasvatuksen teoria
Hollon Kasvatuksen teoria-kirja(1927) kokosi yhteen 1900-luvun alun kasvatusajattelun parhaat hedelmät, näin voitaneen sanoa. Salomaan, Haavion ja Hollon kasvatusta käsitteleviä kirjoja luonnehtii yleisesti 1800-luvulla syntynyt idealistinen, myös romantiikkaan viittaava perusvire. Ne ovat filosofisen antropologian kasvatuksellisia sovelluksia, joille on tyypillistä pyrkimys ihmisen idean kirkastamiseen ja ihmisen hyvän etsimiseen.
Hollon kasvatusajattelua käsittelevässä tuotannossa Kasvatuksen teoria on luonnollista jatkoa Kasvatuksen maailmalle, joka hahmotteli kasvatuksen maailman omaksi, muista tieteenaloista riippumattomaksi omaksi kokonaisuudekseen. Se on tavallaan myös jatkoa hänen teokselleen Mielikuvitus ja sen kasvattaminen, jonka toinen osa oli hänen väitöskirjansa. Mielikuvitukseen pohjaavaa ja siihen liittyvää kehittelyä tämän kirjoittaja olisi Kasvatuksen teoriasta mieluusti lukenut enemmänkin.
Kasvatuksen teoria tarjoaa tämän päivän kasvattajalle sellaista syventävää ja jäsentävää hengenravintoa, jota hän kasvatustyötään kehittäessään tarvitsee. Se avaa myös hedelmällisiä lähtökohtia, joista tämän päivän kasvatuksen teoria voi ammentaa. Jo kirjan sanallinen muoto, sen välittämä henki tarjoaa virkistävän lukukokemuksen, mitä ei suinkaan voi sanoa kaikesta kasvatusalan kirjallisuudesta. Voisi ajatella, että nyt olisi laajemminkin sen tapaisten avausten aika, joita Hollo tien näyttäjänä ja aikaansa edellä edusti.
Kirjallisuutta:
Hollo : Kasvatuksen teoria 1959(5.painos). WSOY, Porvoo
Jantunen: Satu kasvattaa 2007. PS-kustannus, Jyväskylä
Skinnari: Pedagoginen rakkaus 2004. PS-kustannus, Jyväskylä
